Niin, mitä tapahtuu kun huumori loppuu? Joulukuulta jatkunut äänipelko sekoilu kotona ei ota laantuakseen eikä autopelon kanssa tapahtunut pieni edistys ollut sen pysyvämpää, välillä menee paremmin, yleensä ei. DAP-pantaa pidettiin 2 kuukautta, se auttoi jonkinverran sisällä, mutta ilman sitä tilanne on sama kuin alkuvaiheessa. Autossa ei mitään apua.
Tällä viikolla on pahin järkytys ja ahdistus hieman hellittänyt ja olotila tasaantunut, mutta päivääkään ei kulu ajattelematta poikia ja kolaria ja kaikkea siihen liittyvää. Yhdet hautajaiset ovat takana ja toiset edessä, ja vaikka en henkilökohtaisesti osallistu, päivät tuntuvat raskailta.
"Vierii kyynel, vierii toinen,
vierii
silmistä
vesi veden jälkeen
rinnoilta helmoille, helmoilta
joeksi
ja joesta järveen
järvi syvä kuin synkin suru on
musta kuin
yötaivas pimeä"
(Kotiteollisuus: Tuonelan koivut)
Ei tullut sitten sunnuntain treenejä eikä maanantainkaan. Pakkanen oli pikkulukemissa sunnuntaina, kaunis aurinkoinen talvisää, hyvä fiilis ja iloinen mieli. Kunnes matkalla hallille tuli näkyviin poliisi joka ohjasi liikenteen pois tieltä, joka vie hallille.