Viikonloppuna yritimme avata kesän uimakauden, mutta se typistyi vain varpaiden kasteluun. Ajatuksena oli kahlailla, koska uiminen on vielä kipulääkekuurin ajan kieltolistalla.
Viikonloppuna yritimme avata kesän uimakauden, mutta se typistyi vain varpaiden kasteluun. Ajatuksena oli kahlailla, koska uiminen on vielä kipulääkekuurin ajan kieltolistalla.
Tänään haettiin jännitystä elämään ja kurvailtiin Kouvolaan, mihinkäs muualle kuin lääkäriin. Jännitystä saatiin siitä, että tietöiden takia jouduttiin odottelemaan pysähdyksissä tovi jos toinen ja sitten olikin jo hieman kiire, ja kaiken kukkuraksi tietöiden takia hurautin liittymästä iloisesti ohi.
Eilen suunnattiin illalla Jokimaalle epäviralliseen Toko-Cuppiin. Alustavasti olin ajatellut vain mennä katselemaan Allin kanssa, mutta onnistuneiden treenailujen innostamana päätin katsoa paikanpäällä oman ja koiran fiilingin mukaan, josko osallistuttaisiin Alokkaaseen ihan huviksemme. AVOn liikkeet ei vielä ole täysin kasassa, joten niitä ei vielä kannata "koetilanteessa" lähteä yrittämään.
Eilen taas käväistiin puntarissa, eikä edelleenkää sen mukaan paino ole tippunut :O Mielestäni Alli näyttää kuitenkin jo paremmalta ja vyötärö on alkanut näkymään, että en nyt tiedä luotanko vaakaan (joka kerta sama vaaka) vai omaan silmään. Noh joka tapauksessa kuntokuuri ja dieetti jatkuu edelleen.
Allin vappu oli melko tohinaa molempina päivinä. Lauantaina yllätyskyläilylle saapuivat Sanna ja Jesse, mistä Alli meni ihan sekaisin :D Jesse parka joutui leikki ja paini-intoisen Allin uhriksi ja lelu jos toinen esiteltiin Jesselle :D Sannalta puolestaan käytiin hysteerisesti limaamassa ranteet ja naama. Että hyvää vappua vaan :D