Tänään sitten hipsittiin lääkäriin puolenpäivän tienoilla. Matkalla totesin, että kävelyreittiä lekurille on muutettava, kun toistamiseen saman talon pihasta paukkasi koira meidän perään... Viimeksi se oli vielä pentu, mutta nyt jo iso aikuinen (rotua en tunnistanut hötäkässä). Tuli tien yli meidän perään, mutta onneksi oli sen verran epävarma, että ei uskaltanut tulla ihan lähelle vaan jäi tuijottelemaan karvat pystyssä. Tiukasti komensin sitä pois remmin päätä hieman ilmassa heilauttaen, niin ensin irvistettyään (!) lopulta luikki takaisin samalla kun omistaja huuteli ikkunasta... Alli pysyi onneksi rauhallisena ja hiljaa, kun huomasi että hoidan tilanteen. Se ei siedä nykyisin irtokoirien lähestymistä juurikaan kiitos parin tapauksen joita agilityn parissa on tullut: jokunen on tulleet uhkaavasti tuijottaen kohti ja yksi tunki väkisin iholle asti haastaen häntä pystyssä. Ja sehän on selvä että Allille ei aleta ryttyilemään, joten neiti on nykyisin melko nopeasti vastaamassa haastamiseen samanoloisissa tilanteissa.
Lääkärissä sitten vierähtikin tovi, kun lääkäri katseli vanhoja tutkimustuloksia, ja sitten niitä kaiveltiin mapeista vielä tulosteina mukaan lähetettäväksi uuden allergiatestin kanssa. Allille kun päätettiin jo samalla käynnillä tehdä uusi allergiatesti, josko saisimme jotakin lisäinfoa mistä tassuongelmat johtuvat (sekä tietenkin räkäisyys ja erinäiset tulehdukset, joita silloin tällöin esiintyy). Nyt tehtiin spot-allergia testi, joka on tarkempi kuin 2005 tehty toinen testi, jonka tulokset olivat negatiiviset. Mielenkiinnolla odotan näitä tuloksia, joskin testi on ilmeisesti niin herkkä, että saattaa antaa ns. vääriä positiivisia tuloksia, mutta negatiiviset ovat varmoja. Tuloksia täytyisi nyt jaksaa odotella 2-4 viikkoa... Ja odottavan aikahan on tunnetusti pitkä, onneksi tässä on odottelua jo treenattu noiden tassujen kanssa, että aletaan olla melkein ylikunnossa sen suhteen :D
Itse tassuista lääkäri ei ollut sen kummemin huolissaan ja ne näyttivät hänen mielestään ihan hyviltä ja olivat kuivat. Koska suurempaa tulehdusta tms. ei ollut, ei määrännyt onneksi antibioottia vaan saatiin Fuciderm-geeliä, jota nyt laitellaan tassuihin parin viikon ajan. Samaa geeliä laitellaan myös leukapieleen, joka alkoi alkuviikosta punoittaa (eikä hajuakaan miksi).
Joten tassu-show jatkuu ja allegiatestin-tuloksia odotellaan. Eliminaatio-dieetti pitäisi myös päästä aloittamaan, mutta mistä ihmeestä saa poronlihaa ilman että pyörryn hinnan takia?!?