Lääkärissä käynnin jälkeen viime torstaina purettiin barrikaadit ja kuten arvata saattoi, perjantaina iltapäivästä Allin jalka oli jo sen verran kipeä, että annoin kipulääkkeen. Neiti pomppi siis sohvalle ja sänkyyn ekaa kertaa leikkauksen jälkeen eikä jalka tietenkään ollut tottunut moiseen. Lisäksi perjantaina aamupäivästä käytiin myös Hanssin ja Anskun kanssa lenkillä, joten jalka sitten otti ja rasittui.
Onneksi kuitenkin jo lauantaina jalka oli taas normaali eikä kipulääkettä tarvittu. Mikä puolestaan oli erittäin positiivista siltäkin kantilta, että sunnuntaina oli aloitettava kortisoonikuuri tassujen takia. Oli siis tehtävä valinta lääkkeiden kesken, koska kipulääkettä ei voi antaa samaan aikaan. Totesin, että ilman kortisoonia ei voida tehdä pian _mitään_ ulkona, koska tassut alkoivat olla jo aika huonossa jamassa. Päätös oli onneksi oikea, sillä nyt tassut ovat taas melko hyvät eikä tarvinnut onneksi antibioottia, kortisooni ja Vetramil-voide auttoivat ihoa paranemaan.
Viikon aikana ollaan liikuttu aktiivisesti eikä jalka onneksi ole enää kipeytynyt, parina iltana hetkellisesti ollut jäykkä nukuttuaan jalan päällä. Sunnuntaina käytiin taas Hanssin kanssa lenkillä ja muina päivinä on lenkkeilty kaksistaan lähi mettässä. Päivälenkkien alkupuolen haluttomuus on osoittautunut aika varmalla nuppi-jutuksi, ja siihen olenkin nyt puuttunut uudella asenteella: en anna mahdollisuutta jäädä "kyseenalaistamaan" lenkin suuntaa, vaan kaikissa risteyksissä pidän huolen, että edetään reippaalla vauhdilla sinne minne minä haluan. Eli en anna Allin kävellä haluamaansa suuntaan, johon jää sitten tönöttämään ja katsomaan, että ymmärränkö mihin neiti haluaa mennä. Eilisellä lenkillä alkoi jo tulosta näkyä, eli nopeammin hyväksyi, että lenkki jatkuu minun haluamaan suuntaan ja piste.
Keskiviikkona tuskastuin remmissä kävelyyn, koska Allin kanssa pitää kävellä todella reipasta tahtia, jos haluaa pitää yllä jouhevaa hyvää ravia. Juoksuharjoitukset totesin myös mahdottomiksi remmissä, koska en jaksa juosta a) niin kovaa ja b) niin pitkästi, että siitä olisi Allille mitään hyötyä :D Joten päästin neidin irti testiksi ja kuten arvelinkin, eteneminen oli paljon parempaa ja uskoisin, että fyysisesti myös rakentavampaa. Alli malttoi hyvin kävellä polulla ja juoksi tasaista kevyttä laukkaa suoria pätkiä(meno vielä melko jäykkää), eikä mennyt pöpelikön puolelle kun kielsin. Kokeilusta intoutuneena myös eilinen lenkki mentiin irti ja Allin naama loisti kun kehuin tottelevaisuudesta aina kun odotti minua. Selvästi on kaivannut "yhteistyötä" ja kuulla kuinka hieno koira hää on :D
Tiistaina naama oli myös messingillä, kun otin Allin mukaan hallille fiilistelemään. Kovasti olisi esteet kiinnostaneet Allia, mutta tyydyttiin vielä tekemään vain toko-juttuja kun olin saanut agiryhmän treenit pidettyä. Mitään järkevää ei sinänsä saatu aikaan, kauheaa sähellystä vain, koska Allin keskittymistä häiritsi ihanat esteet ja oman vuoron odotus :D Eikä remmissä nyt voikkaan kovin ihmeitä tehdä, sillä irti en laskenut koska sen tietää, mihin eräs olisi kentällä kadonnut sen sileän tien... Alli oli kuitenkin hyvillä mielin reissusta, lopuksi käytiin vielä käpsyttelemässä pikku lenkki ennenkuin ajeltiin kotiin.
Nyt pidetäänkin pari lepopäivää, kun on tullut liikuttua joka päivä jo ihan hyvän mittaisia lenkkejä, alkaa omatkin jalat väsymään, kun ollaan molemmat vielä rapakunnossa. Flunssaakin yrittää selvästi pukata, mutta toivottavasti ei iske tai jos iskee, niin menisi pian poiskin...