Ei tullut sitten sunnuntain treenejä eikä maanantainkaan. Pakkanen oli pikkulukemissa sunnuntaina, kaunis aurinkoinen talvisää, hyvä fiilis ja iloinen mieli. Kunnes matkalla hallille tuli näkyviin poliisi joka ohjasi liikenteen pois tieltä, joka vie hallille.
Löysin itseni pyörimästä asutusalueella, kuten kaikki muutkin Orimattilan suuntaan menevät. Ei kun luuria käteen ja soitto kotona kuumeessa makaavalle Teemulle, että miten löydän toiselle reitille. Aikani kurvailtua pääsin seuraavaan risteykseen, josta aikomuksena kääntyä takaisin samalle tielle hallin suuntaan. Mutta ounasteluni osui oikeaan, sielläkin poliisi käännytti jatkamaan matkaa muualle. Samalla näin kauempana vilkkuvat vilkut ja alkoi ahdistus, ettei vain kukaan ryhmäläisistä ole siellä. Ei ollut onneksi. Treenit oli peruttava, kun ei ollut tietoa koska tie on taas auki. Eikä kyllä olisi huvittanutkaan, kun aavistin, että vilkut ei tietäneet hyvää.
Eilen selvisi, että tiellä oli kuollut kaksi henkilöä. Kaksi tuttua nuorta miestä, loistavia muusikoita ja nyt poissa. Allin kanssa otimme uutisen raskaasti sillä Hanssin perheessä on nyt kovasti surua, koska hyvät ystävät ovat poissa. Illalla kävimme viemässä paikalle kynttilöitä ja kukkia. Paikka näytti kuin mitään nokkakolaria ei olisi ollutkaan, ei jarrutusjälkiä, ei jälkiä lumivalleissa. On ollut vain törmäys ja kaikki oli ohi.
Sitä miettii elämää ja miten sen voi hetkessä menettää, kauniina talvipäivänä, sekunnissa. On elettävä täysillä ja nauttien siitä mitä on, perheestä ja ystävistä, siitä mikä on itselle tärkeää.
Sakaria ja Hemppaa muistaen.