Niin, mitä tapahtuu kun huumori loppuu? Joulukuulta jatkunut äänipelko sekoilu kotona ei ota laantuakseen eikä autopelon kanssa tapahtunut pieni edistys ollut sen pysyvämpää, välillä menee paremmin, yleensä ei. DAP-pantaa pidettiin 2 kuukautta, se auttoi jonkinverran sisällä, mutta ilman sitä tilanne on sama kuin alkuvaiheessa. Autossa ei mitään apua.
Ollaan oltu ilman DAP-pantaa nyt jokunen viikko ja iltapäivisin vastassa oli yli-liehakoiva koira ja tällä viikolla on taas kököttänyt työpöydän alla ja pälyillyt pitkin päivää mahdollisia ääniä kuulostellen. Iltapäivästä alkaa pelkotila iskeä päälle vaikka ääniä ei kuuluisi, olettaa niiden kuuluvan ja pelkää sitä. Ja jossain kohtaa tietysti sitten kolahtaa ja näin pelko saa taas vahvistuksen. Illasta noin 1-2h menee ahdistuskohtauksen kanssa, kunnes rauhoittuu. Ja näin tapahtuu joka ikinen päivä, viikonloppuisin on hieman rauhallisempaa (kolinoita ei kuulu jostain syystä), mutta autossa sitten sekoillaan sen edestä.
Ja kuin tässä ei olisi riittävästi taas ongelmaa, on syömisestä tullut vaihteeksi ihme pelaamista eli ruoka ei meinaa maistua tarjottaessa. Tuumausten ja houkuttelun jälkeen kuitenkin syö kupin tyhjäksi. Maha ei vaikuta olevan kipeä, aikaisemmin oli jokusen päivän maha löysähkö, mutta se on mennyt ohitse. Silti pelaa ruuan kanssa, en tiedä onko jäänyt päähän joku ajatus että maha tulee kipeäksi tms. Tai sitten tämä jatkuva stressi alkaa vaikuttaa. Mielenkiintoista vain jos tämä ruoka ei enää maistu, niin mitähän mahtaa sitten syödä? Alkaa olla melko suppea menu (no onhan meillä kenguru, biisoni ja strutsi testaamatta). Myös takamustaan hilaa vähän väliä lattiaan, vaikka mielestäni anaalirauhaset tyhjeni tässä joku aika sitten. Nyt se hieman vähentynyt, mutta tietysti sitäkin ihmettelee, mistä se johtuu.
Pahinta on kuitenkin nuo pelkotilat kotona ja autossa, ne stressaa koiraa ja ne stressaa minua. Pakkotahtinen läähätys on jotain niin raivostuttavaa kuunneltavaa, ettei sitä ymmärräkään ennenkuin istuu puolituntia autossa sitä pakolla kuunnellen, tai kuuntelee ja katsoo sitä väsyneenä töiden jälkeen tunnin pari. Olen tullut äänelle niin allergiseksi, että sitä on lähes mahdoton kuunnella enää ilman että hermot menee. Olo on voimaton näiden ongelmien edessä ja vie viimeisenkin ilon koiran omistamisesta, kaiken terveyden eteen tekemäni jälkeen seison tälläisten nuppiongelmien edessä, joille en mahda mitään. Olen luopunut harrastuksista, toiveena oli enää mukavaa osa-aikaeläkeläisen puuhailua lenkkeilyineen, ja nyt sitten arkikaan ei enää meinaa sujua ilman ongelmia. Kuinka paljon on tarpeeksi ja kuinka paljon on liikaa? Koiran tulisi kestää elämää (Allin kohdalla ääniä) ilman jatkuvaa projektia. Siedätys sinänsä on kaunis ajatus, mutta millä hallitset kotona naapurista/-reista kuuluvia ääniä?
Täytyy nyt katsella auttaako liikunnan lisäys mitään, nyt kun on päästy lenkkeilemään taas kunnolla. Lääkäriin menoakin täytyy miettiä, joskin DAP tai lääkitys tuntuu "turhalta", koska ne eivät sinänsä auta asiaan ongelmaa poistavasti, kuten 2 kuukauden panta jaksokin näyttää. Olisi kiva jos joskus saisi vain olla ja nauttia, tällä hetkellä koiran omistaminen ei tunnu juuri miltään eikä se anna mitään. Vaikka eihän maailman ihaninta Allia voi olla rakastamatta. Ehkä osansa tuntemuksilla on siinäkin, että on niin raskas ja surullinen kuukausi takana, joten täytyy vain vetää happea ja yrittää puuhailla mukavia asioita, käydä hallilla ja lenkillä. Ja ostaa kuulosuojaimet...