Alli on kuin luotu agilityyn ja se on täydellisesti elementissään tässä lajissa. Se pääsee tekemään kaikkea mitä se rakastaa: juoksemaan ja hyppimään täysillä ottaen kropastaan irti kaikki mitä lähtee, unohtamatta kuitenkaan tarkkuutta ja tottelevaisuutta. On ollut mielenkiintoista huomata, kuinka ”tosissaan” Alli suhtautuu agilityyn, se on äärimmäisen keskittynyt suoritukseen eikä radalla sen mielessä ole muuta kuin esteet. Alli myös tunnistaa kilpailutilanteen selvästi ja antaa siellä joka kerta kaikkensa. Eikä ohjaaja parka meinaa pysyä matkassa, kun ässänä hihasta löytyy vielä 6. vaihde! Koiralla on siis vauhtia ja motivaatiota yllin kyllin, heikoksi lenkiksi on muodostunut vain pökkelö ja avuttoman hidas ohjaaja :D
Ensimmäinen vuosi agilityssä oli aikamoista säätämistä, koska en ole aikaisemmin harrastanut agia enkä muutenkaan ole mitenkään erityisen urheilullinen tyypiltäni. Joten olen saanut paiskia olantakaa hommia alkaen ihan juoksutyylin hiomisesta, että pysyn tykinkuulan perässä. Pitkän aikaa meni ennen kuin oikeastaan pääsin edes harjoittelemaan kunnolla ohjaamista, koska koira oli aina jo mennyt siinä vaiheessa kun olin vasta yrittämässä ohjaamista :D Lisäksi kun Alli oppi esteet nopeasti ja totesi, ettei urpo ohjaaja pysy kartalla, se viihdytti itse itseään esteillä. Tämähän ei ollut kovin toivottavaa, mutta Alli oli niin vikkelä, ettei sitä edes kerennyt kieltää kun se jo livahti putkeen tai juoksi puomille! Kiitän erästä treenikertaa, että menimme sinne vaikka Alli oli todella väsynyt ja vihdoin sillä sytytti, että me teemme agilityssä yhteistyötä ihan samoin kuin tokossa, eikä siellä olla kuin sirkuksessa. Tokossa opitut asiat siis tuppasivat alkutaipaleella häviämään nupista kun kierrokset olivat niin kovat. Muun muassa paikalla olemista on saatu tahkota, kun into vetää tiukasti radalle ja muutenkin maa polttelee jalkojen alla Ralli-Allilla ihan normaalistikin.
Alkeiskurssille pääsimme siis 2006 syksyllä (seuramme on Päijät-Hämeen Agilityurheilijat eli P-Hau) ja siitä asti kävimme viikottain ryhmäkoulutuksissa vuoden 2009 loppuun asti, joskin vuosi 2009 oli jo tassu ongelmien takia melko rikkonainen. Anoin myös hallille avainta itsenäistä harjoittelua varten ja saimme avaimen vuoden 2008 alussa. Ryhmätreenin lisäksi pyrittiin käymään vähintään kerran viikossa itsenäisesti treenaamassa aina kun mahdollista. Ensimmäisiin mölli-kisoihin uskaltauduimme harjoitusmielessä maaliskuussa 2008 ja ensimmäiset viralliset kisat olivat elokuussa 2008. Loppujen lopuksi syksyn 2008 kolmet viralliset kisat (yht. 6 starttia) jäivät ainoiksi virallisiksi kisoiksemme :( Furunkuloosi vei mahdollisuudet kisaamiseen vuonna 2009 ja polvi viimeisteli loputkin toiveet vuonna 2010. Kisaura siis päättyi ennenkuin oikeastaan ehti kunnolla edes alkaa.
Sairastelun takia eläkkeelle joutuminen oli harmillista, sillä olimme juuri saaneet yhteistyön toimimaan samalla rytmillä ja kehittyneet valtavasti, eikä vaikeammatkaan kuviot enää tuottaneet päänvaivaa entiseen malliin. Voin kuitenkin hyvillä mielin todeta, että olen saanut opetella ohjaamista agi-raketin kanssa, joten olen ollut hyvässä opissa :D Nyt hiomme osaamistamme kevyillä treeneillä ihan omaksi iloksemme ja osa-aikaeläkeikäisen bravuuri onkin keppien upeat suoritukset eri kulmista vauhdilla sekä hieno irtoaminen esteille.
Alli Agi-porsaan kanssa liitely on ollut aivan parasta; yhdessä tekemisen iloa ja oppimisen hauskuutta!
