Treenien jälkeen eilen suunnattiin järvelään ja siellä oli Reetta ja Matilda-tyttö käymässä perheineen. Alli aloitteli vierailua syömällä luuta Reetan seurana. Loppuilta menikin Matildan kanssa ihmetellen, Alli on niin tykästynyt kohta 3v. Matildaan, että Matilda saa halia ja pussailla Allia mennen tullen :) Osat olivat vaihtuneet nyt niin, että Matilda kulkee Allin perässä :D Alli alkoi olla jo väsynytkin iltaa kohti, mutta silti pitkämielisesti piti seuraa Matildalle. Ihanan kaunis hetki oli taas, kun Alli kellahti kyljelleen ja pyysi Matildaa silittäämään mahaa, ja pikku tyttö silitteli ja sitten pussasi monta kertaa päähän ja kylkeen, eikä Allilla ollut kiire mihinkään :)
Kotiin ajelimme alkuillasta. Menomatkalla Alli oli saanut siedätystä pyyhkijöiden ääneen, kun nelisen kertaa pyyhkijä piti raastavan äänen, vaikka vettä suihkutettiinkin lasiin samalla. Alli nousi istumaan, muttei hermostunut ollenkaan! Kotimatkalla pyyhkijöitä ei tarvittu, mutta mietin mitä tuumaa jos kuuluu paukkuja. Ei reagoinut muutamiin vaimeisiin pamauksiin mitenkään. Autosta poistuessa ja illalla viimeisellä pissalla käynnillä Allin asenne oli lähinnä täpäkkää ärräpäiden laskettelua ja sitten vauhdilla kotiin. Mutta kotona Alli ei pelännyt ollenkaan, eikä tarvinut suihkutella yhtään DAP-suihketta tai laittaa häkkiä kasaan. Välillä vaihtoi vain nukkumapaikkaa, mutta muuten ei yhtään mitään reagointia :O Kertaalleen kävi kiroilemassa olohuoneessa kun joku neropatti pamautti jonkun rätinälaatikon juuri parvekkeiden alla, mutta senkin jälkeen vaan paineli nukkumaan. Eli 2h tokoilua ja 4 h Matildan kanssa hengailua on hyvä resepti ottaa uusivuosi vastaan rentona :D
Taakse jäi siis vuosi 2011, joka oli hyvin raskas ja surullinen helmikuisen kolarin takia, mutta myös iloisia asioita tapahtui. Emäntä opiskelee uutta ammattia ja Allin kanssa on saatu nauttia lenkkeilystä, uimisesta ja harrastelusta. Alli on saanut uusia ystäviä ja serkkupoika Hanssin kanssa on touhuiltu kaikenlaista. Allilta poistettiin kaksi etuhammasta, joka selvästi oli vuoden teema lekurikäyntien saralla. Alli myös rikkoi odotetun lääkärimaksujen etapin vuoden aikana ja nyt vaikka fyssarimaksuja ei laskettaisi mukaan, on Allin lääkärikuluihin mennyt yhteensä 5 numeroinen summa. Että repikää siitä :P Tässä todisteena kuva asianomaisesta ja hänen kuittikansiostaan, josta löytynee myös vakuutuskorvauspaperit:

Alli toivottaa kaikille ystävilleen ja tutuilleen iloista ja mukavaa vuotta 2012!